Taskuvaras ja takakesä

Kaikki aina varoittelevat suurkaupunkien taskuvarkaista ja huijareista, mutta tänään sain ensimmäistä kertaa kokea itse millaista väkeä näinkin ystävällisessä kaupungissa asuu. Kyseessä oli äärimmäisen ruuhkainen ja nihkeä bussi: Lontoossa on meneillään varsinainen "Indian summer", koko viikon lämpötila on pysytellyt yli 25 asteen, eikä minulla uskollisella pohjoisen ihmisellä tietenkään ole muunlaista varustusta kuin talvikenkiä ja karvalakkeja mukana - siis hikistä oli! Vieressäni seisoi mies ison matkalaukun ja useamman kassin kanssa, ilmeisesti lentokentältä tulossa. Pian huomasin kuinka toinen mies hivuttautui matkustajan viereen seisomaan, ja hups! vaivihkaa kaivoi tämän laukkua.

Kunnon kansalaisena naputin laukkumiestä olalle ja sanoin että anteeksi tuo mies ottaa jotain teidän laukustanne. Kiinnijäänyt näytteli hämmästynyttä ja sopersi kammottavalla brittiaksentillaan, että miten voin väittää tuollaista. Kuitenkin kuin tilauksesta avautuneet bussinovet imaisivat laukunkaivelijan käpälämäkeen, ja mies laukkuineen huomasi iPodinsa riippuvan ulkona laukusta, vain kuulokkejohdon varassa riippuen. Ilmiselvä tilanne. Mies, joka todellakin paljastui vasta Lontooseen saapuneeksi turistiksi, kiitteli minua moneen otteeseen. Kuulemani mukaan tällaisia taskuvarkauksia tapahtuu satoja päivässä, ja tekijöitä on äärimmäisen vaikea, jollei mahdoton, saada koskaan kiinni. Olen hämmästyttänyt jopa itseni, sillä en ole itse hukannut eikä minulta ole vielä varastettu mitään. Olen tiedettävästi aikoinaan hukannut lompakon jos toisenkin, mutta ilmeisesti kokemus opettaa. Lontoossa tosiaan kannattaa pidellä laukustaan kiinni.

Nyt on takana koko viikko luentoja ja seminaareja! Luennot ovat olleet kevyitä johdantoja, lukulistat seuraavan viikon seminaareja varten puolestaan eivät. Opetuskäytäntö on pääasiassa sellainen, että luennolle osallistuvat kaikki tutkinnon suorittajat (noin 140 oppilasta). Luentoa seuraa aina tunnin seminaari, joita varten oppilaat on jaettu pienempiin ryhmiin, omassani on 16 hlöä. Luennoilla annetaan lukulistat ja tehtävänannot, jotka sitten täytyy tehdä seuraavan viikon seminaaria varten. Kirjat Lontoolle tyypilliseen tapaan ovat KALLIITA, kolme paksuhkoa oppikirjaa on maksanut minulle jo noin 100 puntaa. Onneksi opiskelijat saavat suurimmista kirjakaupoista 10% alennuksen, ja kirjastot ovat vapaasti käytettävissä. Ainut ongelma kirjastojen kanssa on, että kutakin kirjaa löytyy hyvällä tuurilla 3 kappaletta hyllystä. Ei sataa neljääkymmentä.

Onneksi aiheet ovat mielenkiintoisia ja lukuintoa löytyy! Lisäksi ehdin osallistua keskiviikkona pidettyihin ultimate fresbee -harjoituksiin. Kyllä, fresbeen heittely on ihan oikea urheilulaji, ja ensimmäinen turnaus pidetään Hyde Parkissa 15. lokakuuta. En tiedä sitten, innostuinko lajista tarpeeksi jatkaakseni sitä, mutta rankan treenin tuloksena oli paitsi hiki ja hyvä mieli, että komea naarmu vasemmassa polvessa. Aktiivisen oppilaan merkkejä jälleen :)

Huomiseksi säätiedotus lupasi ruhtinaalliset 27 astetta, joten tarkoituksenani olisi suunnata kohti rannikkoa ja Bournemouthia aikaisin aamulla. Menen tapaamaan vanhaa luokkakaveria, joka ystävällisesti kutsui minut hiekkarannalle viettämään brittiläistä takakesää!

Ja lopuksi vielä hieno lainaus johon törmäsin poliittisen filosofian luku-urakkaa aloitellessani:

"We do not say that a man who shows no interest in politics is a man who minds his own business; we say that he has no business here at all." 

(Pericle's funeral oration, in Thucydides, The Peloponnesian War, 147)

Ihanakamala Lontoo

Ensimmäisen viikon aikana olen tullut tutuksi sekä Lontoon uskomattoman ihanien puolien, että niitten huonompien seikkojen kanssa. Siispä nyt hieman haukkuja ja hehkutusta Iso-Brittannian pääkaupungista ja yliopistostani King's:istä.

Kaikki on aivan älyttömän kallista! Tämä siis on ensimmäinen huono puoli. Ostin ensimmäisenä päivänä pääsylipun uuteen elämään, joka tunnetaan myös nimellä Oyster card. Tähän matkakorttiin voi lisätä joko arvoa tai aikaa aivan samaan tapaan kuin Helsingissä, ja se käy maksuluokan mukaan junissa, metrossa ja busseissa. Ensimmäinen 7 päivää maksoi minulle n. 37 puntaa, josta 5 kului itse matkakortin ostamiseen. Onneksi opiskelijoille on olemassa oma 18+ Student Oyster, joka kuukausittain ladattaessa oikeuttaa yliopiston kirjoillaolevan 30% alennukseen. Kun olin saanut kirjautumisen yliopistolla hoidettua ja muutamia päiviä myöhemmin opiskelijan matkakortin käteeni, maksoi seuraava kuukausi minulle (HOX! alennuksen kanssa) 74 puntaa eli noin 84 euroa. Rahalahjoituksia siis otetaan vastaan.

Fakta kuitenkin on, että hyvästä palvelusta täytyy maksaa. Tähän asti Lontoon julkinen liikenne on toiminut kohdallani moitteettomasti: mistä tahansa pääsee minne tahansa suhteellisen vaivattomasti, eikä yhtään liikennevälinettä ole täytynyt odottaa yli kymmentä minuuttia. Vaikka Lontoo on älyttömän suuri kaupunki, on navigointi keskustassa loppujen lopuksi yksinkertaista. Mikäli joskus ei halua tuhlata kaunista päivää metrotunneleissa, pääsee kävellen loistavasti ympäri kaupunkia. Nähtävyydet ja eri kaupunginosat ovat melko likellä toisiaan, ja esimerkiksi tänään kävelin muiden uusien tuljoiden kanssa reitin London Bridge- Millenium Bridge- St. Pauls Cathedral- Bank of England- the Monument - Tower of London - Tower Bridge alle kahdessa tunnissa, ja jatkoimme vielä etsimällä the Houses of Parlament, Picadilly Circus, Soho, Buckingham Palace, St. James park ja Westminster Abbey. Eli mikäli kunto ja kengät kestävät, Lontoo on täysin jalankulkijan ulottuvilla! (Allekirjoittanut tosin hoitaa nyt rakkoja jaloissaan ja haukkoo edelleen henkeään yli 10 kilometrin kaupunkikierroksen jälkeen.)

Huikeista hinnoista huolimatta Lontoossa asuminen ei kuitenkaan voisi olla kellekään yhtä halpaa kuin opiskelijalle. King'sin oppilaskunta pitää huolen siitä, että opiskelijat saavat kohtuulliset alennukset melkein missä vain - aina ravintoloista ja vaatekaupoista teatterilippuihin ja Lontoon yöelämään. Muutenkin yliopiston ja sen oppilaskunnan puolesta järjestämä Freshers' Week on ollut mahtava! Joka päivälle on tarjolla vaikka minkälaista toimintaa, usein täysin maksutta.  Otin osaa kaksipäiväiseen Welcome Fair:iin, jossa kaikki yliopiston yhteisöt ja kerhot (societies and clubs) esittelivät itsensä. Päädyin ilmoittautumaan valehtelematta yli viiteenkymmeneen järjestöön, esimerkkeinä vuorikiipeily-, väittely-, Harry Potter-, potkunyrkkeily-, rugby-, diplomatia, viherpeukalot-, tanssiteatteri-, Amnesty International-, ambulanssi ja ensiapu- ja lentopallokerho. Ja tämä on vasta alkua...

Totta puhuen olen yllättynyt jos päädyn pysymään edes yhdessä tai kahdessa kerhossa, joihin ilmoittauduin. Tulin Lontooseen opiskelemaan (uskokaa tai älkää), joten itse asiaankin täytyy riittää aikaa. Kehuja saa yliopistolla järjestetty tiedekunnan ja kansainvälisen politiikan tervetulopäivä, joka järjestettiin tiistaina. Tutkinnon suorittajat esiteltiin professoreille ja tohtoreille, saimme tarkkaa tietoa kurssimme sisällöstä ja opiskelun luonteesta, sekä tapasimme omat henkilökohtaiset tutorimme. Ensimmäisen jakson kurssisisältöni käsittää seuraavanlaiset pakolliset aineet: Studying Politics (guidance to studies), comparing political systems, world politics since 1945 ja introduction to political theory. Lisäksi tutkintoon sisältyy vieraankielen opintoja, ja ajattelin aloittaa uutena ranskan nyt kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Virallisen osuuden jälkeen seurasi tiedekunnan cocktail tilaisuus, jossa sain tutustua paremmin kurssikavereihin ja henkilökuntaan.

Opiskelijaelämään kuuluu luonnollisesti yletön juhliminen, ja biletarjonnalla Lontoossa ei luonnollisesti ole alkua eikä loppua. Tämä on sekä hyvä että huono puoli: koska asuntolan baarissa on aina tuttavuudenhaluisia opiskelija- ja kämppäkavereita, ei kavereitten saaminen ole millään muotoa ongelma. Pidän yllä tasaista 20 uuden tuttavuuden päivävauhtia, mikä ei ole hyvä henkilölle, jolla on maailmanhistorian surkein nimimuisti. Juhliminen vie kuitenkin sekä voimat että rahat kuten kaikki tietävät, joten on hyvä tuntea omat rajansa. Onneksi baarittelu ei ole ainoa tapa nähdä ihmisiä, vaan aina voi lähteä järjestöjen ilmaisille piknikeille, tutkimaan Lontoon nähtävyyksiä tai vain yksinkertaisesti koputella naapureitten oviin ja pistäytyä kylään...

Huomenna suuntaan kohti ensimmäistä luentoani (iiik! mikähuoneseon mitämäpaanpäälle missämunaikataulu) joten nyt henkisen valmistautumisen ja teemukin pariin!

Tower Bridgen edustalla nepalilaisen naapurini kanssa

Going cockney

Koitti päivä josta olin unelmoinut pikku-tytöstä lähtien: muutto ulkomaille ja vielä Lontooseen alkoi Käyrämön mökiltä aamu neljältä paikallista aikaa. En ollut ehtinyt edes jännittää koko muuttoa poikkeuksellisen kiireisen kesäloman takia, mutta kyllähän ne kylmät väreet viimeistään lentokoneessa alkoivat kutkutella selkärangassa. Kyseessähän oli totaalinen hyppy tuntemattomaan. Asunto yliopiston asuntolasta oli toki valmiiksi järjestetty, mutta sen sijainnista, koosta tai mistään muustakaan ei ollut juuri tietoa. Siispä osoite ja google mapsin reittiohjeet kourassa otin suunnan kohti uutta kotikaupunkia!

Iloiseksi yllätykseksi Helsinki-Vantaa - Lontoo -koneeseen sattui eräs ihana ystäväni, joka aloittaa myös opintonsa ulkomailla (terveisiä Skotlantiin!). Jonkun tutun näkeminen rauhoitti kummasti ja saimme molemmat hieman purkaa muuttojännitystä. Hetkellinen rauhallisuuden tunne kuitenkin kaikkosi ilmaan Heathrown kentällä, kun räikeänpinkki ylipainoinen matkalaukkuni itsepintaisesti kieltäytyi ilmestymästä matkatavarahihnalle. Great. 

Nooh kolme tuntia asuntolaani etsiessäni ehdin kiittää huonoa/hyvää tuuriani, sillä en mitenkään olisi pystynyt raahaamaan kaikkia laukkujani ehjinä perille - pelkkien käsimatkatavaroitten raahaaminen Denmark Hill:iin metro-, bussi- ja kävelymatkan taakse aiheutti huomattavan tuskanhien. Perillä KCLSU:n edustajat (King's College London Student Union) ottivat minut lämpimästi vastaan. Väsyneenä ja matkalaukun hukkumisesta masentuneena sain kipeästi kaipaamaani sympatiaa ja laukkujen kantoapua. Seuraava ihana yllätys paljastui heti huoneeni nähtyäni. En siis todellakaan odottanut mitään luksusta, opiskelija-asuntoloista kiertää vaikka minkälaisia urbaani-legendoja, mutta että reikä vaatekaapin ovessa??! Kyseinen kaappi on sitäpaitsi aivan naurettavan pieni, eikä huoneeni ikkunaa saa kokonaan suljettua. Perus-positiivisena ihmisenä ajattelin jälleen asian valoista puolia: mikään ei ole parempi keskustelun aloitus uusien kämppisten kanssa kuin valittaminen surkeista huoneista.

Muiden opiskelijoiden tapaamista ei tietenkään voinut välttää millään. Asuntola on nuoriso-hostel tyyppinen, noin 400 asukkaan asuntola, joka käsittää kolme rakennusta, yhteisen oleskelutilan, baarin, ruokalan, musiikki-, tietokone- ja televisiohuoneet sekä suht ison sisäpihan. Ja yhteiset suihkut ja vessat. Kun siis marssin lähimpään supermarkettiin ostamaan hammasharjaa ja muuta elintärkeää, matkalla eräs hongongilainen oppilas kysyi tietä samaan asuntolaan. Tarjosin hänelle sitä samaa mitä itsekin eniten kaipasin - sympatiaa ja kantoapua. Ainut ero oli, että ah! niin englantilaiseen tapaan alkoi sataa kaatamalla. Lontoo otti meiltä uusilta tulijoilta heti luulot pois.

Illalla järjestettiin tervetulojuhla "Halls moving in". Tapasin kohtuuttoman monta uutta naamaa ja nimeä, joita nyt jälkikäteen yritän epätoivoisesti muistella. On hirveän noloa kun olet tuntenut jonkun ihmisen jo monta päivää, mutta et millään muista tämän nimeä, kotimaata saatikka tutkintoa. Opiskelijoita täällä todella on jokalähtöön.

Tässä hieman ensimmäisen päivän tunnelmia, nyt olen ollut täällä jo viisi päivää, mutten mitenkään saa kaikkea mahtumaan yhteen kirjoitukseen. Mutta alkutahmeudesta huolimatta täytyy sanoa, että Lontoo on mahtava. 

Kyllä siinä on jotain hohtoa mennä double dekkerillä kouluun joka päivä ;)