Tuhlaajatytön paluu

Ja näin maailmanmatkaaja tytär tupsahti takasin kotosalle painavasta syystä nimeltä joululoma!

Englannin yliopistolaitos on omaksunut jotain, mitä Suomessa ei vielä ole oivallettu - nimittäin kunnollisen pitkien lomien ihanuus: reilun kolmen viikon paussi tuli todella tarpeeseen! 40 kilon matkatavaroitten raahaamisen, yhden myöhästyneen koneen, neljän tunnin ylimääräisen Helsinki-Vantaalla odottelun ja automatkan läpi lumisen maiseman Rovaniemeltä Sodankylään jälkeen saavuin vihdoin kotiin yöllä yhden korvilla 17. päivä: matka kesti kokonaisuudessaan 16 tuntia. 

Yöllä heräsin ja hiippailin varpaillani vessaan etten herättäisi muita nukkujia. Tosin vain huomatakseni, että kello oli viisi iltapäivällä, ulkona pimeää kaamoksen tapaan ja kaikki muut Huikurit jäähallilla poikien peliä katsomassa... yliopistolainen siis hiemän pökerryksissä ja kipeästi unen ja äidin ruuan tarpeessa!

Tältä näyttää meillä, saavatpa Lontoossa ihmetellä!

Ja tältä näytin minä kun näin lunta ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin :D sitäkin voi ihmetellä.

Joululuoma on kulunut leppoisasti nukkuen, urheillen ja suomalaisia ruokia syöden. Ainoastaan neljä kuukautta ulkomailla asunut voi ahmia kalakeittoa ja maksalaatikkoa samanlaisella intohimolla kuin minä peruspöperöitä olen tankannut! Nyt kun alkaa olla aika pakkailla laukkua uutta starttia varten, mukaan lähtee ehdottomasti suomalaisen selviytymispakkaus: ruisnappeja, hapankorppua, salmiakkia, jenkki-purkkaa ja fazerin sinistä. Jos jollakin on kokoontaitettava sauna takataskussa niin pistäkäähän postissa tulemaan!

Kinkku ei tässä ole vielä löytänyt tietään pöytään, mutta sellainenkin meillä oli uskokaa tai älkää...

Aivan täysin en ole saanut heittäytyä sohvaperunaksi, sillä heti lomanjälkeiselle viikolle on ajoitettu kahden esseen deadline ja yksi kurssikoe (tämän järjestelyn nerokkuutta ei puolessaan Englannin yliopistoissa vielä ole oivallettu). Mutta mitä olisikaan opiskelijaelämä ilman alituista pientä stressiä! Sitäpaitsi, nyt kotijoukotkin ovat saaneet kelpo annostuksen YK:n roolista nykysiessä maailmanpolitiikassa...

Ihana tietää, että vaikka itse muualle olen muuttanutkin, on oma koti täällä pohjoisessa edelleen tallella<3

Pikakuulumisia!

Aika taas päivittää kuulumisia! Niinkuin blogin harvakseenilmestyvistä päivityksistä voi päätellä, ei Lontoo ole käynyt tylsäksi yli kuukaudessakaan.

Ihana äitini ja pikkusiskoni kävivät pari viikkoa sitten tarkastamassa, miten maailmalle karanneelle tyttölapselle on käynyt. Käytännönsyistä johtuen varattuna oli hotellihuone lähellä South Kensingtonia, jossa minäkin vietin lähes kokonaiset viisi päivää. Ihaninta vieraitten saamisessa on se että saa itsekin heittäytyä täysin turistiksi! Kyytiä saivat vajaan viikon aikana Tower of London, London Eye, St. Paul's Cathedral ja British Museum. Normaalisti aikaa nähtävyyksien kiertelyyn ei tosiaan tule paljon tuhlattua. Vierailun kohokohta olivat kuitenkin varmasti kaksi mahtavaa musikaalia: Shrek ja Billy Elliot jättivät meidät tytöt sanattomiksi!

Valitettavasti kaikki kivat kuvat ovat jumissa meidän digikamerassa, jonka piuha on ja pysyy Sodankylässä :( Mutta tässä me ollaan London Eyessä, kännykkäkuva hyvin näteistä siskoksista! Siellä näkyy parlamenttitalo taustalla. Nyt Lenikin tietää, että Big Ben ei oikeasti ole tuo torni, vaan ainoastaan se valtava kello siellä sisällä. 

Olen tällä välillä myös sekaantunut isoon tapahtumaan, hyväntekeväisyysprojekti Fusion at London. Kyseessä on oppilasvetoinen muoti-, tanssi- ja laulu-show, jonka tarkoituksena on kerätä rahaa syöpätutkimukseen. Ideana on myös lisätä yliopistojen välistä yhteistyötä: mukana ovat paitsi King's myös University College London ja Imperial College. Ensi helmikuussa pidettävä tapahtuma kerää vuosittain noin 4000 katsojaa, eli suuren yleisön eteen olisi tarkoitus mennä! Osallistuin yliopiston castingiin, ja nyt on takana jo muutama tapaaminen. Sama porukka järjesti eiliset Halloween bileet ihanassa Café de Paris:essa, jonka teemana oli Masquerade Lounge. Linkitän tuohon tapahtuman kotisivut niin sieltä voi käydä vakoilemassa:

http://fusionatlondon.com/

Opiskelut etenevät tappavan tasaista tahtia... Jokaiseen seminaariin mennessä on inhottava tunne, että olisi vielä pitänyt lukea se yksi kappale. Ei kuitenkaan tunnu, että olisin tippumassa kärryiltä - aiheiden laajuudet vain ovat niin valtavat, ettei koskaan saa luettua niin paljon kuin haluaisi. Miten opiselet yhdessä päivässä demokratian, tasa-arvon tai kylmän sodan? Etpä niin mitenkään, eli idea on että siihen mikä itsellä kiinnostaa palataan sitten myöhemmin. Tämän viikon jälkeen alkaa lukuviikko, jonka aikana ei ole luentoja eikä seminaareja: siispä aika paikkailla lukemisia ja alkaa taustoittaa kurssien esseitä.

Mitäs vielä... Olen käynyt nyt King'sin Model United Nations tapaamisissa, jatkan samaa rataa kuin Helsingissä :) tänään tosin jouduin jättämään seminaarin väliin, sillä ensimmäinen essee painaa päälle: palautus olisi perjantaina... Eli "mars töihin!", sanoisi äiti! (terkkuja<3)

Some beach, some jazz

Tässä onkin vierähtänyt hetki ilman päivitystä! Mutta sitä enemmän on kyllä kerrottavaakin.

Kävin tosiaan viikonloppureissun Bournemouthissa nauttimassa uskomattoman ihanasta säästä: sain kunnon etelän rantaloman noin 50 eurolla! Bussiliput ja matkan pituus eivät olleet kohtuuttomat lyhyelle rannikonvisiitille. Kaksi päivää totaalista laiskottelua ja auringonottoa tulivat oikeaan saumaan.

Copyright Niina Onnila :) kuvasta saa käsityksen sekä lämpötilasta että Bournemouthin tärkeimmästä nähtävyydestä.

Reissun ainoa haittapuoli oli luonnollisesti se, että luettavia sivuja jäi rästiin melkoinen pino. Lukemista tosiaan riittää: olen nyt onnistunut haalimaan kasaan suurimman osan keskeisimmistä tekstikirjoista, mutta lehtiartikkelien metsästys on tuottanut jonkin verran ylimääräistä työtä. Useita seminaareja varten täytyy olla luettuna melkoisesti tavaraa erilaisista lähteistä, ideana lähdekriittisyys ja monipuolinen perehtyminen aiheeseen.

Olen nyt käynyt kaksissa lentopallotreeneissä! Porukka vaikuttaa mukavalta, ja valmentaja on tiukka (mutta huumorintajuinen) venäläismies, jonka nimeä en osaa lausua, saatikka kirjoittaa. King'sin tyttöjen lentopalloporukka voitti valtakunnallisen liigan viimevuonna, joten edustusjoukkueen taso on päätähuimaava. Itse amatöörinä tyydyn loistavasti kerran viikossa pidettäviin avoimiin harjoituksiin. Lisäksi osallistuin Politics societyn tapaamiseen keskustassa sijaitsevassa pubissa, jossa järjestettiin myös englantilaiseen perinteeseen kuuluva pub quiz (tietokilpailu). Täysin minusta riippumattomista syistä joukkueeni voitti pääpalkinnon, pullon shamppanjaa.

Tähän asti mahtavin kokemus Lontoossa tapahtui eilen illalla. Lähdimme porukalla asuntolasta kohti Sohoa, erästä Lontoon boheemia ja eksoottista kaupunginosaa. Osallistuimme legendaarisen jazz klubi Ronnie Scott'sin English Poetry -iltaan, jossa lava oli vapaa kaikille ruonolijoille ja jazz laulajille. Esiintyjien joukossa oli  kutsuvieraina ammattirunoilijoita, mutta suurin osa oli nuoria tai aloittelevia esiintyjiä. Noin 40 ihmisen yleisö istui lattialla tyynyjen päällä alle kolmen metrin päässä bändistä, ja ohjelma oli suureltaosin vuorovaikutteista: osallistuimme muutaman ruonon riimittelyyn ja lauloimme yhdessä tuttuja kappaleita. Taianomainen ilmapiiri hämärästi valaistussa ullakkobaarissa jazzin soidessa on jotain, mitä varten mielellään muuttaa Lontooseen asti!

Tässä linkki clubin sivuille, jossa voi mm. kuunnella Ronnie Scott'sin omaa radiokanavaa:
http://www.ronniescotts.co.uk/index.php
Suosittelen kaikille, jotka haluavat kokea jotain erilaista Lontoon vierailullaan.


Huomenna pidän ensimmäisen esitelmäni klo 16 seminaarissa! Ohjelmassa tänään siis PowerPointin viimeistelyä ja hermojen tasoittelua.

Taskuvaras ja takakesä

Kaikki aina varoittelevat suurkaupunkien taskuvarkaista ja huijareista, mutta tänään sain ensimmäistä kertaa kokea itse millaista väkeä näinkin ystävällisessä kaupungissa asuu. Kyseessä oli äärimmäisen ruuhkainen ja nihkeä bussi: Lontoossa on meneillään varsinainen "Indian summer", koko viikon lämpötila on pysytellyt yli 25 asteen, eikä minulla uskollisella pohjoisen ihmisellä tietenkään ole muunlaista varustusta kuin talvikenkiä ja karvalakkeja mukana - siis hikistä oli! Vieressäni seisoi mies ison matkalaukun ja useamman kassin kanssa, ilmeisesti lentokentältä tulossa. Pian huomasin kuinka toinen mies hivuttautui matkustajan viereen seisomaan, ja hups! vaivihkaa kaivoi tämän laukkua.

Kunnon kansalaisena naputin laukkumiestä olalle ja sanoin että anteeksi tuo mies ottaa jotain teidän laukustanne. Kiinnijäänyt näytteli hämmästynyttä ja sopersi kammottavalla brittiaksentillaan, että miten voin väittää tuollaista. Kuitenkin kuin tilauksesta avautuneet bussinovet imaisivat laukunkaivelijan käpälämäkeen, ja mies laukkuineen huomasi iPodinsa riippuvan ulkona laukusta, vain kuulokkejohdon varassa riippuen. Ilmiselvä tilanne. Mies, joka todellakin paljastui vasta Lontooseen saapuneeksi turistiksi, kiitteli minua moneen otteeseen. Kuulemani mukaan tällaisia taskuvarkauksia tapahtuu satoja päivässä, ja tekijöitä on äärimmäisen vaikea, jollei mahdoton, saada koskaan kiinni. Olen hämmästyttänyt jopa itseni, sillä en ole itse hukannut eikä minulta ole vielä varastettu mitään. Olen tiedettävästi aikoinaan hukannut lompakon jos toisenkin, mutta ilmeisesti kokemus opettaa. Lontoossa tosiaan kannattaa pidellä laukustaan kiinni.

Nyt on takana koko viikko luentoja ja seminaareja! Luennot ovat olleet kevyitä johdantoja, lukulistat seuraavan viikon seminaareja varten puolestaan eivät. Opetuskäytäntö on pääasiassa sellainen, että luennolle osallistuvat kaikki tutkinnon suorittajat (noin 140 oppilasta). Luentoa seuraa aina tunnin seminaari, joita varten oppilaat on jaettu pienempiin ryhmiin, omassani on 16 hlöä. Luennoilla annetaan lukulistat ja tehtävänannot, jotka sitten täytyy tehdä seuraavan viikon seminaaria varten. Kirjat Lontoolle tyypilliseen tapaan ovat KALLIITA, kolme paksuhkoa oppikirjaa on maksanut minulle jo noin 100 puntaa. Onneksi opiskelijat saavat suurimmista kirjakaupoista 10% alennuksen, ja kirjastot ovat vapaasti käytettävissä. Ainut ongelma kirjastojen kanssa on, että kutakin kirjaa löytyy hyvällä tuurilla 3 kappaletta hyllystä. Ei sataa neljääkymmentä.

Onneksi aiheet ovat mielenkiintoisia ja lukuintoa löytyy! Lisäksi ehdin osallistua keskiviikkona pidettyihin ultimate fresbee -harjoituksiin. Kyllä, fresbeen heittely on ihan oikea urheilulaji, ja ensimmäinen turnaus pidetään Hyde Parkissa 15. lokakuuta. En tiedä sitten, innostuinko lajista tarpeeksi jatkaakseni sitä, mutta rankan treenin tuloksena oli paitsi hiki ja hyvä mieli, että komea naarmu vasemmassa polvessa. Aktiivisen oppilaan merkkejä jälleen :)

Huomiseksi säätiedotus lupasi ruhtinaalliset 27 astetta, joten tarkoituksenani olisi suunnata kohti rannikkoa ja Bournemouthia aikaisin aamulla. Menen tapaamaan vanhaa luokkakaveria, joka ystävällisesti kutsui minut hiekkarannalle viettämään brittiläistä takakesää!

Ja lopuksi vielä hieno lainaus johon törmäsin poliittisen filosofian luku-urakkaa aloitellessani:

"We do not say that a man who shows no interest in politics is a man who minds his own business; we say that he has no business here at all." 

(Pericle's funeral oration, in Thucydides, The Peloponnesian War, 147)

Ihanakamala Lontoo

Ensimmäisen viikon aikana olen tullut tutuksi sekä Lontoon uskomattoman ihanien puolien, että niitten huonompien seikkojen kanssa. Siispä nyt hieman haukkuja ja hehkutusta Iso-Brittannian pääkaupungista ja yliopistostani King's:istä.

Kaikki on aivan älyttömän kallista! Tämä siis on ensimmäinen huono puoli. Ostin ensimmäisenä päivänä pääsylipun uuteen elämään, joka tunnetaan myös nimellä Oyster card. Tähän matkakorttiin voi lisätä joko arvoa tai aikaa aivan samaan tapaan kuin Helsingissä, ja se käy maksuluokan mukaan junissa, metrossa ja busseissa. Ensimmäinen 7 päivää maksoi minulle n. 37 puntaa, josta 5 kului itse matkakortin ostamiseen. Onneksi opiskelijoille on olemassa oma 18+ Student Oyster, joka kuukausittain ladattaessa oikeuttaa yliopiston kirjoillaolevan 30% alennukseen. Kun olin saanut kirjautumisen yliopistolla hoidettua ja muutamia päiviä myöhemmin opiskelijan matkakortin käteeni, maksoi seuraava kuukausi minulle (HOX! alennuksen kanssa) 74 puntaa eli noin 84 euroa. Rahalahjoituksia siis otetaan vastaan.

Fakta kuitenkin on, että hyvästä palvelusta täytyy maksaa. Tähän asti Lontoon julkinen liikenne on toiminut kohdallani moitteettomasti: mistä tahansa pääsee minne tahansa suhteellisen vaivattomasti, eikä yhtään liikennevälinettä ole täytynyt odottaa yli kymmentä minuuttia. Vaikka Lontoo on älyttömän suuri kaupunki, on navigointi keskustassa loppujen lopuksi yksinkertaista. Mikäli joskus ei halua tuhlata kaunista päivää metrotunneleissa, pääsee kävellen loistavasti ympäri kaupunkia. Nähtävyydet ja eri kaupunginosat ovat melko likellä toisiaan, ja esimerkiksi tänään kävelin muiden uusien tuljoiden kanssa reitin London Bridge- Millenium Bridge- St. Pauls Cathedral- Bank of England- the Monument - Tower of London - Tower Bridge alle kahdessa tunnissa, ja jatkoimme vielä etsimällä the Houses of Parlament, Picadilly Circus, Soho, Buckingham Palace, St. James park ja Westminster Abbey. Eli mikäli kunto ja kengät kestävät, Lontoo on täysin jalankulkijan ulottuvilla! (Allekirjoittanut tosin hoitaa nyt rakkoja jaloissaan ja haukkoo edelleen henkeään yli 10 kilometrin kaupunkikierroksen jälkeen.)

Huikeista hinnoista huolimatta Lontoossa asuminen ei kuitenkaan voisi olla kellekään yhtä halpaa kuin opiskelijalle. King'sin oppilaskunta pitää huolen siitä, että opiskelijat saavat kohtuulliset alennukset melkein missä vain - aina ravintoloista ja vaatekaupoista teatterilippuihin ja Lontoon yöelämään. Muutenkin yliopiston ja sen oppilaskunnan puolesta järjestämä Freshers' Week on ollut mahtava! Joka päivälle on tarjolla vaikka minkälaista toimintaa, usein täysin maksutta.  Otin osaa kaksipäiväiseen Welcome Fair:iin, jossa kaikki yliopiston yhteisöt ja kerhot (societies and clubs) esittelivät itsensä. Päädyin ilmoittautumaan valehtelematta yli viiteenkymmeneen järjestöön, esimerkkeinä vuorikiipeily-, väittely-, Harry Potter-, potkunyrkkeily-, rugby-, diplomatia, viherpeukalot-, tanssiteatteri-, Amnesty International-, ambulanssi ja ensiapu- ja lentopallokerho. Ja tämä on vasta alkua...

Totta puhuen olen yllättynyt jos päädyn pysymään edes yhdessä tai kahdessa kerhossa, joihin ilmoittauduin. Tulin Lontooseen opiskelemaan (uskokaa tai älkää), joten itse asiaankin täytyy riittää aikaa. Kehuja saa yliopistolla järjestetty tiedekunnan ja kansainvälisen politiikan tervetulopäivä, joka järjestettiin tiistaina. Tutkinnon suorittajat esiteltiin professoreille ja tohtoreille, saimme tarkkaa tietoa kurssimme sisällöstä ja opiskelun luonteesta, sekä tapasimme omat henkilökohtaiset tutorimme. Ensimmäisen jakson kurssisisältöni käsittää seuraavanlaiset pakolliset aineet: Studying Politics (guidance to studies), comparing political systems, world politics since 1945 ja introduction to political theory. Lisäksi tutkintoon sisältyy vieraankielen opintoja, ja ajattelin aloittaa uutena ranskan nyt kun siihen tarjoutuu tilaisuus. Virallisen osuuden jälkeen seurasi tiedekunnan cocktail tilaisuus, jossa sain tutustua paremmin kurssikavereihin ja henkilökuntaan.

Opiskelijaelämään kuuluu luonnollisesti yletön juhliminen, ja biletarjonnalla Lontoossa ei luonnollisesti ole alkua eikä loppua. Tämä on sekä hyvä että huono puoli: koska asuntolan baarissa on aina tuttavuudenhaluisia opiskelija- ja kämppäkavereita, ei kavereitten saaminen ole millään muotoa ongelma. Pidän yllä tasaista 20 uuden tuttavuuden päivävauhtia, mikä ei ole hyvä henkilölle, jolla on maailmanhistorian surkein nimimuisti. Juhliminen vie kuitenkin sekä voimat että rahat kuten kaikki tietävät, joten on hyvä tuntea omat rajansa. Onneksi baarittelu ei ole ainoa tapa nähdä ihmisiä, vaan aina voi lähteä järjestöjen ilmaisille piknikeille, tutkimaan Lontoon nähtävyyksiä tai vain yksinkertaisesti koputella naapureitten oviin ja pistäytyä kylään...

Huomenna suuntaan kohti ensimmäistä luentoani (iiik! mikähuoneseon mitämäpaanpäälle missämunaikataulu) joten nyt henkisen valmistautumisen ja teemukin pariin!

Tower Bridgen edustalla nepalilaisen naapurini kanssa

Going cockney

Koitti päivä josta olin unelmoinut pikku-tytöstä lähtien: muutto ulkomaille ja vielä Lontooseen alkoi Käyrämön mökiltä aamu neljältä paikallista aikaa. En ollut ehtinyt edes jännittää koko muuttoa poikkeuksellisen kiireisen kesäloman takia, mutta kyllähän ne kylmät väreet viimeistään lentokoneessa alkoivat kutkutella selkärangassa. Kyseessähän oli totaalinen hyppy tuntemattomaan. Asunto yliopiston asuntolasta oli toki valmiiksi järjestetty, mutta sen sijainnista, koosta tai mistään muustakaan ei ollut juuri tietoa. Siispä osoite ja google mapsin reittiohjeet kourassa otin suunnan kohti uutta kotikaupunkia!

Iloiseksi yllätykseksi Helsinki-Vantaa - Lontoo -koneeseen sattui eräs ihana ystäväni, joka aloittaa myös opintonsa ulkomailla (terveisiä Skotlantiin!). Jonkun tutun näkeminen rauhoitti kummasti ja saimme molemmat hieman purkaa muuttojännitystä. Hetkellinen rauhallisuuden tunne kuitenkin kaikkosi ilmaan Heathrown kentällä, kun räikeänpinkki ylipainoinen matkalaukkuni itsepintaisesti kieltäytyi ilmestymästä matkatavarahihnalle. Great. 

Nooh kolme tuntia asuntolaani etsiessäni ehdin kiittää huonoa/hyvää tuuriani, sillä en mitenkään olisi pystynyt raahaamaan kaikkia laukkujani ehjinä perille - pelkkien käsimatkatavaroitten raahaaminen Denmark Hill:iin metro-, bussi- ja kävelymatkan taakse aiheutti huomattavan tuskanhien. Perillä KCLSU:n edustajat (King's College London Student Union) ottivat minut lämpimästi vastaan. Väsyneenä ja matkalaukun hukkumisesta masentuneena sain kipeästi kaipaamaani sympatiaa ja laukkujen kantoapua. Seuraava ihana yllätys paljastui heti huoneeni nähtyäni. En siis todellakaan odottanut mitään luksusta, opiskelija-asuntoloista kiertää vaikka minkälaisia urbaani-legendoja, mutta että reikä vaatekaapin ovessa??! Kyseinen kaappi on sitäpaitsi aivan naurettavan pieni, eikä huoneeni ikkunaa saa kokonaan suljettua. Perus-positiivisena ihmisenä ajattelin jälleen asian valoista puolia: mikään ei ole parempi keskustelun aloitus uusien kämppisten kanssa kuin valittaminen surkeista huoneista.

Muiden opiskelijoiden tapaamista ei tietenkään voinut välttää millään. Asuntola on nuoriso-hostel tyyppinen, noin 400 asukkaan asuntola, joka käsittää kolme rakennusta, yhteisen oleskelutilan, baarin, ruokalan, musiikki-, tietokone- ja televisiohuoneet sekä suht ison sisäpihan. Ja yhteiset suihkut ja vessat. Kun siis marssin lähimpään supermarkettiin ostamaan hammasharjaa ja muuta elintärkeää, matkalla eräs hongongilainen oppilas kysyi tietä samaan asuntolaan. Tarjosin hänelle sitä samaa mitä itsekin eniten kaipasin - sympatiaa ja kantoapua. Ainut ero oli, että ah! niin englantilaiseen tapaan alkoi sataa kaatamalla. Lontoo otti meiltä uusilta tulijoilta heti luulot pois.

Illalla järjestettiin tervetulojuhla "Halls moving in". Tapasin kohtuuttoman monta uutta naamaa ja nimeä, joita nyt jälkikäteen yritän epätoivoisesti muistella. On hirveän noloa kun olet tuntenut jonkun ihmisen jo monta päivää, mutta et millään muista tämän nimeä, kotimaata saatikka tutkintoa. Opiskelijoita täällä todella on jokalähtöön.

Tässä hieman ensimmäisen päivän tunnelmia, nyt olen ollut täällä jo viisi päivää, mutten mitenkään saa kaikkea mahtumaan yhteen kirjoitukseen. Mutta alkutahmeudesta huolimatta täytyy sanoa, että Lontoo on mahtava. 

Kyllä siinä on jotain hohtoa mennä double dekkerillä kouluun joka päivä ;)